Ramadania, rikkiä, ja kasvomaskeja

Tässä vierähti Jussin vietto muualla kuin Balilla. Nimittäin Juhannusviikonloppuna tuli käytyä viereisellä Jaavan saarella, jonne pääsee kätevästi Balilta lautalla (noin tunnin matka). Kun saavuttiin Jaavalle, tunsi heti miten erilainen Jaava on verrattuna Baliin. Me olimme Jaavan itäosassa (muun muassa Banyuwangi-nimisessä kaupungissa), jossa on muslimienemmistö, joten moskeijoita näkyi enemmän. Emme tajunneet matkaa suunniteltaessa, että Ramadan osui juuri tuohon ajankohtaan (kestää kuukauden), joka tarkoitti sitä, että myöskin suurin osa ravintoloista oli suljettu, ja ne muutamat jotka oli auki, olivat joko valot pois päältä tai ikkunat peitetty (tämä käytäntö nähtävästi viittaa siihen, ettei ravintoloiden toiminta häiritsisi Ramadania viettäviä). Onneksi meillä oli kuitenkin paikallinen autokuski, joka tiesi mistä paikoista saimme ruokaa :)

Ramadanin vietto kuului myös yöllä, sillä aamu kuuteen asti moskeijoista kuului kaiuttimista rukousääniä. Kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoista kokea ja saada jonkinlainen käsitys muslimikulttuurista, johon itse en ole aikaisemmin kovinkaan paljon perehtynyt. Meidän autokuski oli muslimi, joten häneltä sai myös ensi käden tietoa muslimikulttuurista. Kyseinen kuski sanoi olevansa omien sanojensa mukaan sellainen comme ci comme ca (komsi komsaa) – muslimi, jolle maistuu myös possu ja joka juhlii Ramadania vain sen ekana ja viimeisenä päivänä. Eli tässäkään asiassa ei voi yleistää, että esimerkiksi kaikki muslimit ovat tietynlaisia tai käyttäytyvät tietyllä tavalla. Kun Jaavalla meillä oli muslimi-kuski, niin menomatkalla Balilta satamaan meillä oli taas hindu-kuski, joka matkan keskivaiheilla pysäytti auton ja meni hakemaan siunauksen (hänelle laitettiin riisiä otsaan) paikalliselta papilta/pyhältä mieheltä, joka myös ripotteli pyhää vettä meidän auton päälle. Joten saimme siis hindulaisen siunauksen matkallemme :)

Jaavalla kävimme myös Ijen-tulivuorella, jonne aamuvarhain nousimme ylös huipulle ( 3km:n matka). Huipulta oli kyllä taas niin komeat näkymät! Kävellessämme kohti huippua meidän piti laittaa kasvomaskit päähän, sillä ilma alkoi vahvasti tuoksua rikiltä (engl.sulphur) , jota paikalliset kaivostyöntekijät hakkaavat vuoresta. Oli uskomatonta nähdä miten miehet kantoivat 65-90 kilon painoisia sulphur-möhkäleitä selässään päivästä toiseen, ja ei niin isolla palkalla! Iso respekti heille, sillä kaiken lisäksi myös kyseinen työ ei voi olla vaikuttamatta heidän terveyteen (selkä, keuhkot). Suurin osa työläisistä ei käyttänyt mitään kasvojen suojina, joten ei ihme jos rikin hengittäminen vaikuttaa terveydentilaan :(( Meidän opas oli itse tehnyt kaivostyöläisen töitä noin viisi vuotta, mutta joutui sitten selän takia lopettamaan ne hommat..

Itse sulphur-palat näyttivät keltaisiksi värjätyiltä styrokseilta, ja niitä käytetään muun muassa kosmetiikassa ja lääkkeissä.

Kaiken kaikkiaan kraaterivuorella oli upeat näkymät, joten tuskainen kipuaminen huipulle oli sen arvoista :) Ainut vaan, etten lähteny kipuamaan alas katsomaan rikki-järveä, sillä sen verran vaaralliselta näytti alastulo joten päätin skipata sen kokemuksen. Kuulemma muutamia vuosia sitten eräs ranskalainen oli pudonnut ja kuollut siellä :(. En suoraan sanottuna ihmettele, kun katsoi alas kraaterin reunaa – ei mitään suojakaiteita ja irtokivet ovat hyvin petollisia!! :(

Jaavan saari jäi kyllä sillä tavalla mieleen, että haluan palata sinne joku päivä.

Tällä viikolla tuli myös kokeiltua polkupyöräilyä (piiitkästä aikaa!) Ubudin lähistöllä, ja oli taas mukava käyttää vaihteeksi bensa-vapaata pyörää. Maisemat olivat hienoja – riisipeltoja yms., joten mikäs siinä oli polkiessa ylä- ja alamäkiä. Kokeilin taannoin myös ensimmäistä kertaa koskenlaskua (16km pituinen pätkä) paikallisella joella, joka oli myös mahtava kokemus, jossa sai välillä nauraa ( törmäsimme kumiveneellä välillä kiviin ja välillä toisiin veneisiin), ja kirkua ( 4 metrin putous kumiveneellä), ja samaan aikaan ihastella huikeita maisemia. Täytyy kyllä sanoa, että tälle saarelle kannatti tulla!