5.6.2015
No
niin on venähtäny pitkäksi sitten viime kirjoituksen. Kesäkuu
lähteny käyntiin, ja samalla voi sanoa, että myös skootterin
ajotaidot ovat kehittyneet sitten viimeisestä – mitä nyt kaaduin
kaksi kertaa skootterilla omalla ”kotikadulla”. Onneksi ei tullut
pahempia naarmuja, ja mitä kuullut muilta niin kaatuminen kuuluu
asiaan, kun käyttää skootteria. Aluksi oli jännitettävää miten
pärjään moottoritiellä kaikkien autojen ja rekkojen kanssa, mutta
yllättävän hyvin on sujunu. Pitää vaan ajaa samaa vauhtia kuin
muut ja olla silmät tarkkana liikenteessä.
Muita
huomioita Balilaisesta kulttuurista:
Leijat:
niitä näkyy joka puolella taivaalla. Ovat isoja ja hienon näköisiä.
Ketewelin yhteisön lapsillakin näkee monesti leija kädessä.
Täytyy myöntää, etten itse ole lapsena koskaan kokeillut leijan
lennättämistä. Leijat ovat komean näköisiä, kun niitä on monta
samaan aikaan taivaalla.
Eläimet: Kulkukoiria
näkyy jokapuolella, ja varsinkin iltaisin kuulee niiden huutokuoroa.
Viime yönä kuulin kuinka joku kadun koirista ulvoi täyttä
kurkkua. Taisi olla täysikuu..Gekkoja
näkee seinillä ja katoissa, ja ne ovat oikeastaan suloisen näköisiä
sekä pitävät melkoista ääntä katossa :) Niin ja sitten niihin
vähemmän ihaniin otuksiin..pariin otteeseen olen jo kohdannut
kämmenen kokoisen hämähäkin, kerran kun olin menossa suihkuun ja
olin ottamassa suihkuhanaa käteen niin eikös siinä kohden seinässä
ollut hämähäkki. Voi sitä kiljumista..juu ei ole hämähäkit
minun ystäviäni ei..
Uskonto: Suurin
osa Balilaisista on hindulaisia, ja tuntuu että melkein joka päivä
on jonkinlaista juhlapyhää. Välillä näkee valkoisiin
pukeutuneita miehiä kulkueissa keskellä katua. Joka puolella näkee
pieniä palmunlehdistä tehtyjä rasioita ”uhrilahjoja jumalille”.
Kyseinen rasia pitää sisällään mm. kukkia ja sitten kun rasia on
asetettu paikoilleen, suitsuke sytytetään ja sen päälle
pirskotetaan pyhää vettä. Uhrilahjoja näkee ihan missä vaan:
jalkakäytävällä, kodin ovilla, rannoilla, ravintoloissa,
uima-altailla..you name it.
Roskat:
Juu täälläkin näkee roskia poltettavan kaduilla :(. Mikä savu
siitä leviää! Niin toisinaan on näkynyt kasa roskia rannoilla,
jotka ovat huuhtouneet rannoille..muovipulloja jne...todella
surullista, kun ihmiset heittävät roskat minne sattuu..
Viime
viikonloppuna vierailtiin Gilin saarilla, Balin itäpuolella, lähellä
Lombokia. Olimme 2 yötä Gili Meno-saarella, ja se oli kuin
paratiisi! Rauhallinen saari, jossa ei ollut moottoripyöriä, ei
autoja. Kiersimme saaren noin tunnissa hieman risaisilla
polkupyörillä :D. Huomasin kuinka paljon ikävöinkään
polkupyörällä ajamista – ei kulu bensaa, ei tule saastetta, ei
tarvitse huolehtia autoilijoista etc. Kokeilin myös snorklaamista
ekan kerran! Juu olihan se pieni seikkailu puikkelehtia aalloissa,
jotka veivät meikäläistä 6-0 ees taas, sää muuttuikin
sateisemmaksi melko pian, joten aallotkin muuttuivat pelottavammaksi
kun sää synkkeni. Näin kuitenkin yhden isomman kalan pinnan alla
ja korallia, joten jotain hyvää siinäkin. Pitää kokeilla
seesteisimmillä vesillä joku toinen kerta..Vielä on kokeilematta koskenlasku, joka kuuluu myös niihin must-juttuihin joita haluan kokeilla täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti